Rattoisaa alkuviikkoa!

ja tervetuloa takaisin seuraamme. Itseopiskeluviikko ohi, deadlinet hiillostaa ja talvikin löysi itsensä jostain kiven alta. Tämähän ei voi tarkoittaa kuin yhtä asiaa. On jälleen kerran aika ihmetellä kuluneiden viikkojen menoa sekä ottaa selvää siitä mitä BBA-opiskelijan arki on pitänyt sisällään. Joten ilman sen suurempia selittelyitä, hypätään itse asiaan!

 

Matka myrskyn silmään

Rakas päiväkirja,

edellisestä kirjoituksestamme on jo aikaa, mutta emme suinkaan ole unohtaneet sinua. Olet ollut mielessämme usein menneiden viikkojen aikana, mutta vasta nyt pääsemme ajatuksista tekoihin eli kertomaan jatkoa tarinaamme.

Edellisen kirjoituksemme jälkeen tuli itseopiskeluviikko, jota aina silloin tällöin tuttavallisesti myös lomaksi kutsutaan. Teoriassahan itseopiskeluviikko tarkoittaa, että luentoja ei ole lainkaan, vaan opiskelijat uurastavat itsenäisesti joko meneillään olevien projektien tai tälle nimenomaiselle viikolle annettujen tehtävien parissa. Mutta kuten kaikki tietävät, teorian ja käytännön välillä on usein se pieni ero, eikä itseopiskeluviikko muodosta tässä sitä kuuluisaa sääntöä vahvistavaa poikkeusta. Käytännössä “itseopiskelijat” löytyvät viikon aikana kuka milloin mistäkin: yksi projektin äärestä, toinen reissaamasta Eurooppaa ristiin ja rastiin.

Meistä jokainen hyödynsi itseopiskeluviikon parhaaksi katsomallaan tavalla, mutta jokaiselle kyseinen viikko soi pienen hengähdystauon rutiinista ja mahdollisuuden tehdä asioita ihan oman aikataulun mukaan. Nelinkertainen eläköön-huuto itseopiskeluviikolle lienee siis paikallaan!

Itseopiskeluviikon jälkeen alkoikin sitten tuulla ja tuivertaa. Ennen kuin huomasimmekaan, löysimme itsemme syvältä myrskyn keskeltä. Kurkistus kalenteriin sai pulssimme kohoamaan, verenpaineemme nousemaan ja aikataulutuksen näyttämään hetkittäin suorastaan mahdottomalta tehtävältä. Talviaikaan siirtymisen aiheuttaman ylimääräisen tunnin otimmekin vastaan kovin kiitollisina. Luentojen lisäksi päälle painoivat tentit sekä eri projektien ja muiden tehtävien deadlinet, jotka tuntuivat kasautuvan näille muutamille viikoille kuin yhteisestä sopimuksesta. Jo aiemmin mainittu ryhmätyö-stressi valtasi alaa laajalti, niin lähestyvien ryhmätyönä toteutettavien projektien deadlinejen kuin myös ryhmätyön dynamiikan aiheuttamien haasteiden vuoksi. 

Suurimman ponnistuksen itse kultakin taisi vaatia “International marketing” -kurssi, joka koostui yksinomaan projektista, jonka tavoitteena oli joko kansainvälisen vienti- tai tuonti-suunnitelman laadinta “International business” -kurssin oppeja noudattaen. Aikataulu oli tiukahko ja matkaan mahtui monia haasteita ja yllätyksiä, kuten odottaa sopikin. Tarvittavan tiedon esiin kaivaminen oli pahimmillaan lähes ruusuilla tanssimista - piikistä toiseen ja takaisin. Me kaikki kuitenkin selvisimme loppuhuipennukseen ja todelliseen myrskyn silmään eli projektin esittelyyn sankarillisesti, paljon matkalla oppineena.

20161121_114629.jpg

Myrskyn silmässä oli sitten kuitenkin lopulta suhteellisen tyyntä, kuten tapana on.  Saatoimme huokaista syvään, kuunnella arviointeja, kiittää ja kumartaa, sekä iloita siitä, että pääsimme lopulta perille.

Lienee kohtuullista, että esittelemme lopuksi myös oman salaisen aseemme, joka on ollut arvokas tukemme ja turvamme viime viikkojen temmellyksessä. Rakas päiväkirja, saanen esitellä - tölkkihernekeitto!

 

Opiskelijan keittiössä

Let's face it, kaikki eivät ole massikeisareita syntyessään. Osalla pappa betalar enemmän, osalla vähemmän ja osalla pappa betalar inte. Nykyisin kun hallitus on ”uudistanut” opintotukea, niin mitä muuan opiskelijalla on varaa syödä? Tähänkin polttavaan kysymykseen blogimme tarjoaa vastauksen. Koska koulussa tarjottava ruoka maksaa 2,23 €, otimme periaatteeksi, että kotitekoinen ruoka ei saa maksaa ainakaan yhtään enemmän.

No, mitä 2,23 €:n budjetilla saa? Yksi opiskelijakeittiön peruskivista on tottakai makaroni. Jos ei halua hifistellä millään hienommalla, tavallinen Myllyn paras -makaroni maksaa vain noin 0,20 € / 400 g. 400 g riittää useammalle aterialle ja makaronin kanssa voi nauttia vaikkapa sipuli-tonnikalakastiketta.

makarooni.jpg

Ne jotka eivät ole armeijassa vielä kyllästyneet joka torstaiseen hernekeittoon, kuittaavat torstain aterian vain noin 2 eurolla. Tosin pannarista on turha haaveilla.

hernari_v2.jpg

Pro tips: 1. Hernekeittoon kannattaa lisätä sipulia. 2. Sipuli, porkkana ja kaali ovat hyvin halpoja kaikkialla ja niitä kannattaakin suosia päivittäisessä ruuan laitossa.

Eli ei hätiä mitiä, vaikka hallitus leikkaa opiskelijoilta kurkut auki, niin kyllä täällä ghetossakin on mahdollista selvitä. Luovuutta kannattaa käyttää ja punaisia lappuja pitää aina metsästää.