perjantai, 16. joulukuu 2016

Ajasta ajattomuuteen

Morjesta!

Noin kymmenen viikkoa sitten ylläpito lupasi, että BBA-sankarin päiväkirja tulisi tarjoamaan lukijalleen esittelyn Wärtsilän kampuksesta, mahdollisuuden tutustua Joensuun BBA-linjan opettajakuntaan sekä totta kai runsaan määrän aitoja tarinoita itäsuomalaisen korkeakouluopiskelijan arkielämästä. Ja nyt, kymmenen viikkoa myöhemmin, pystymme myös rohkeasti väittämään, että kykenimme tämän lupauksen pitämään.

Ylläpito kiittää sydämellisesti kaikkia teitä hienoja ihmisiä, jotka eri puolilta verkkoa olette tänne päätyneet tekstiämme lueskelemaan, elättää toiveita, että nämä tekstit kykenivät tarjoamaan sinulle jotain arvokasta sekä toivottaa rauhallista joulua sekä hyvää uutta vuotta!

Blog.jpg

Loppu

perjantai, 16. joulukuu 2016

Lopun alku (vk 47)

Tervehdys!

ja tervetuloa takaisien seuraamme. Sankaritarina, jonka ensimmäisestä luvusta on jo yli kymmenen viikkoa aikaa, olisi nyt viimeisiä kertomuksia sekä päätösyhteenvetoa vailta valmis. Näin ollen on erinomainen aika nostaa esiteltäväksi opiskelijaelämän vapaa-ajan puoli, joka ei muissa tarinoissamme ole paljoa huomioa saanut – alkoholiton puoli. Tällä viikolla luvassa on tarina kansainvälisestä musiikki-iltamasta sekä tuulesta tempomisesta, joten hypätään itse asiaan!


Musiikki-iltama à la ESN

ESN.jpg

Iltaman vietto lähti käyntiin harhailemalla sekä suuntaa kyselemällä, koska tapahtumapaikan löytäminen osoittautui merkittävästi vaikeammaksi kuin mitä olisi osannut odottaa. Tämä oli tosin arvattavissa, koska ylläpidon yliopistoalueen yleistietämys on verrattavissa mielenkiintoon pyöräilyturismia kohtaan – sitä ei juuri ole. Tästä huolimatta paikalle saavuttiin juuri sopivissa aikamääreissä ennen show’n alkua!

Itse iltama piti sisällään kirjavan kastin erilaisia musiikkiesityksiä, joiden laatu vaihteli Idols-ohjelmasta tippuneiden osallistujien highlight reelistä maksullisten konserttien lämppäreihin. Esitysten vaihtelevasta laadusta huolimatta paikalla oleva yleisö jaksoi myös kunniakkaasti kannustaa jokaista esiintyjää, koska illan päätarkoitus oli selvästi nauttia yhteisestä ajan viettämisestä eikä kilpailla toisiaan vastaan.

Paikalla olevasta yleisöstä on myös mainittava, että itse tapahtumasali oli lähes jokaista penkkiä myöten täynnä ja että osa kuuntelijoista tyytyi seisomaan salin takaosassa, koska eturivin harvaan ripotellut paikat eivät tuntuneet kiehtovan. Tämän lisäksi on myös mainittava, että vaikka ylläpito ei erikoisemmin ESN:n tapahtumissa pyöri, niin oli hauska huomata miten omiin tuttaviin on mahdollista törmätä näinkin pienessä tapahtumissa – kun se maailma on loppupeleissä niin pieni.

20161125_190359.jpg

Tässä vaiheessa on tosin muistutettava, että koska kyseessä oli opiskelijatapahtuma, kaikki ei mennyt kuin elokuvissa. Heti iltaman alkumetreillä huomattiin, että osa illan esityslistalla mainituista esiintyjistä oli... jossain. Osa esiintyjistä saapui tapahtumaan myöhässä, mutta suurin osa jätti saapumatta kokonaan. Iltamaan kuului myös runsaasti taukoja, mikä ei itsessään ole ongelma. Toisaalta jos tapahtuman on tarkoitus kestää kolme tuntia, ei niitä taukoja tarvitse välttämättä pitää yli tunnin edestä.

Tämän lisäksi ESN:llä on ihmeellinen tapa järjestää aidosti hyvällä idealla varustettuja tapahtumia, mutta sitten kun ollaan itse tapahtumassa, henkilökunta harrastaa ihan luonnotonta ylihypettämistä sekä koittaa aktiivisesti vetää ihmisiä mukaan hyppimään sekä tekemään vähän kaikenlaista epäolennaista. Ehkä tämä on vain ylläpidon kyvyesti sisäänpäinkääntyneen luonteen näkökanta asiaan, mutta Suomessa on tapana saavuttaa enemmän vähemmällä.

Kokonaisuutena ilta oli miellyttävän rento kokemus, ja vaikka tapahtumalla olikin omat heikkoutensa, kolmella tunnilla sekä kourallisella taskurahaa on vakea koittaa keksiä jotain vastaavaa tekemistä.


Improilun jalo taito

Koska suurimmat opintokiireet olivat hellittäneet hetkeksi otettaan, alkoivat sankarit kuulla mielessään myös kulttuurin kutsun ja hajaantuivat sen seurauksena kuka minnekin. Joen rannassa olevalla Pakkahuoneella ilmaisia sirkushuvejaan kaikille kiinnostuneille tarjosi improryhmä Tyhjäpiät ShowCase ja sinne eräs sankarimme suuntasikin kulkunsa.   

Maine oli kiirinyt, paikka oli lähes täpösen täynnä. Kaikkialla vallitsi jännittynyt epätietoisuus, monet miettivät kuumeisesti, mitä tuleman piti. Kello asettui pykälään ja sitten se alkoi.

”Mitä mieltä olette Trumpista?”, kuului kysymys. Kuvailevia sanoja sinkoili katsomosta ilmaan tiheään tahtiin, improilijat lavalla kirjoittivat niitä ylös hiki hatussa. Sitten päästiin itse asiaan. Kolme ohjaajaa, kolme näytelmää, teemat valittiin juuri annetuista sanoista. 

oili%20kuva.jpg

Katsojat saivat kokea narsissien huumaa Skotlannissa sekä juonitteluja ja pelkoa merellä, mutta loppuhuipennukseen äänestettiin kuitenkin näytelmä nimeltä Kolmas koivu, koskettavan herkkä tarina alasimesta ja uimahallista alkunsa saaneesta pyyteettömästä yhteisöllisyydestä. 

perjantai, 16. joulukuu 2016

Baarikulttuuria ja paimentyötä (vk 46)

Tere tulemast! 

ja tervetuloa takaisin seuraamme. Viime viikolla esillä olleesta projektimyrskystä on nyt virallisesti selvitty elossa (jotkut enemmän ja jotkut vähemmän), ja nyt palkkiona ahkerasta uurastamisesta ylläpidon edessä koreilee päätähuimaava määrä vapaa-aikaa. On siis aika ottaa rennosti ja vaihtaa vapaalle. Luonnollisesti koska kyseessä on opiskelijatason vapaa-ajan vietto, kaikki tiet tuntuvat tavalla tai toisella johtavan baariin. Tästä johtuen otamme tällä viikolla selvää joensuulaisesta baarikulttuurista sekä tutustumme hieman siihen, miksi Riitta Hyttinen on tuttu nimi jokaiselle BBA-sankarille.


Tarina Piimälinnasta

Joensuun Piimälinna. Tuo tšekkiläishengellä varustettu keskustan kapakka, joka omien sanojensa mukaan toimii kohtauspaikkana jazz-hengelle, rennolle tunnelmalle sekä kansainväliselle olutkulttuurille. Koska talven varjossa Suomeen saapunut loputon pimeys painaa mieltä maata kohden itsekullakin, ylläpito päätti lähteä ottamaan selvää Piimälinnan potentiaalista onnellisuuden sanansaattajana. Illan ohjelmana oli Piimälinna Liven järjestämä Jazz ´n´ Soul -niminen livetapahtuma, jonka vierailevana päätähtenä toimi Douglas Pashley.

soul.jpg

Montaa askelta ei kapakan ovesta tarvinnut sisäänpäin astua, ennen kuin muutama asia osui silmään. Piimälinna ei ollut keskinkertainen baari, vaan kyseessä oli erittäin kotoisaksi sisustettu pubi. Tämän lisäksi, vaikka jonoa baaritiskille olikin jonkin verran, ei takistaan kerennyt irti päästää ennen kuin illan ensimmäinen olut oli jo kädessä.

Sama positiivisesti yllättävä linja jatkui myös illan live-esityksessä. Esitys alkoi hieman aikataulusta myöhässä, mutta tästä on vaikea ottaa itseensä, kun esitys venyi loppupäästä pitkälle yöhön; merkittävästi aikataulun takarajan ylitse. Illan esiintyjätriosta on myös vaikea lähteä etsimään moitittavaa. Illan esitys vedettiin alusta loppuun suurella sydämellä, ylitse huokuvalla tunteella sekä hymy naamalla. Illan päätähtenä toiminut Douglas Pashley osasi yllättää pianon soitton lisäksi myös äänen käytöllään. Biisien väleissä Douglasin pitämät juttutuokiot tarjosivat tuhdin määrän ihmisyyttä jo ennestään erinomaiseen esitykseen. Ja kaiken tämän lisäksi iltaan oli onnistuttu sisällyttämään ripauksellinen satiiria kapitalismista sekä perinteinen joululaulu.

20161119_222559.jpg

Itse tapahtuman venuekin, Piimälinnan yläkerta, oli erittäin mielyttävä kokemus. Yleinen metelin taso ei ollut kovin korkealla, istumapaikkoja riitti (ainakin niille, jotka eivät ihmisiä pelänneet) sekä baarimikko osasi oluiden lisäksi tarjoilla erinomaisia elämänohjeita.

Yhteenvetona illasta voisi sanoa, että vaikka ulkona olikin kylmä ja pimeä niin sillä sielun lämmöllä, jolla pubista poistuttiin, kykenee muuan opiskelijakin pysymään lämpimänä muutaman viikon.


Ei koskaan yksin 

Syyslukukausi alkaa uhkaavasti lähestyä loppuaan ja vuorossa on tarkastelu siitä, mitä syksyn aikana on saatu aikaan. Vapaasti suomennettuna edellinen tarkoittaa, että luodaan tutkiskeleva katse opintosuoritusrekisteriin ja tehdään analyysi sen sisällöstä.

Sanonnan mukaan jaettu ilo on kaksinkertainen ilo ja siihen lienee luottaminen. Surusta kyseinen sananparsi puolestaan vaikenee viisaasti. Opintojen tässä vaiheessa mekään emme voi täysin objektiivisesti analysoida sen olemusta, johtuen lähinnä empiirisen datajoukkomme pienuudesta. Jatkoselvitykseen jää, onko jaettu suru siis kaksinkertainen, puolikas vaiko kenties jotain muuta.

Olipa tilanne mikä hyvänsä, on lohdullista tietää, että sankari ei kulje matkaansa yksin. Tukena matkalla on opettajatuutorimme Riitta Hyttinen, joka määrätietoisesti kaitsee laumasta silloin tällöin eksymään pyrkiviä sankareita kohti puuttuvia opintopisteitä tai muuten vain vehreämpiä opintopolkuja. Paimensauvana toimivat enimmäkseen lukukausittaiset palaverit, mutta akuuteissa pulmatilanteissa sankarit hakeutuvat Riitan tykö myös itsenäisesti.


Pub Kolumbus

Yhtenä kylmänä perjantai-iltana oli sankarin jano suuri. Tämän hellittämiseen oli otettava suunta kohti Pub Kolumbusta, joka mahdollisti janon sammuttamisen lisäksi tutustumisen paikalliseen pubiin. Pubi sijaitsee Niinivaaralla Joensuussa, aivan S-marketin vieressä. Ennen matkaan lähtöä kävimme kurkkaamassa paikan Facebook-sivut, ja kauhuksemme huomasimme että illalla klo 21.00 on alkamassa karaoke. Päätimme siis lähteä matkaan heti, tunti ennen karaoken alkamista.

kolumbus.jpg

Ensimmäisenä sisään astuttuamme huomasimme, että aikatauluista ei täällä välitetä, ja karaoke raikui jo täyttä päätä. Asiakaskunta oli hieman vanhempaa väkeä, eikä juuri muita nuoria lisäksemme näkynyt. Suuntasimme siis suoraan tiskille hakemaan helpotusta janoon  ja etsimään rauhallista paikkaa istahtaa alas, mahdollisimman kauas karaoken luota. Opiskelija-alennuksista oli turha haaveilla, mutta ainakin olut oli kylmää. Sietääkin olla melkein kuuden euron tuoppihintaan.

juoma.jpg

Kumotessamme oluita kurkusta alas huomasimme nurkassa olevan hyllyn, joka oli täynnä lautapelejä. Päätimme ottaa Afrikan tähden ja kokeilla pelata yhden pelin. Sääntökirjaa ei tietenkään laatikossa ollut, mutta jostakin mielen sopukoista ne vielä jotenkin muisti. Tosin nappuloistakaan eivät kaikki olleet tallessa ja emme tienneet edes onko itse Afrikan tähti siellä aloittaessamme pelin. Aloitimme kuitenkin pelaaman peliä ja kyllähän se Afrikan tähtikin lopulta löytyi. Säästösyistä emme enää hakeneet uusia juomia, vaan päätimme suunnata yhden sankarin asunnolle jatkamaan perjantain viettoa.

Kaiken kaikkiaan ihan ok pubi, jos haluaa mennä vaikka jonkun lautapelin äärelle, ilman sen kummempaa ylimääräistä häslinkiä. Mikään menomestahan tämä ei ollut, ne paikat löytyvätkin keskustasta ja ovat enemmän nuorempien suosiossa.

perjantai, 16. joulukuu 2016

Trump, Saarinen ja Irak (vk 45)

Alkanutta talvea!

ja tervetuloa takaisin seuraamme. Joensuun kadut hukkuvat lumikinoksiin, aurinko on muuttunut yhtä harvinaiseksi nähtävyydeksi yksisarvisen kanssa sekä maailman politiikassa kuhisee. Elämme mielenkiintoisia aikoja, tästä ei pääse yli eikä ympäri. Oli miten oli maailman meno jatkuu ja niin jatkuu BBA-sankarinkin elämä. Tällä viikolla tutustutaan BBA-opintolinjaan Satu Saarisen seurassa, sukelletaan laiturilta maailmalle sekä löydetään hyviä puolia politiikasta.

 

BBA-sankarin polulla

Satu Saarinen on toiminut ”International Business” –koulutusohjelman opinto-ohjaajana vuodesta 2013 lähtien. Hänen tehtäviinsä kuuluu koulutusohjelman opiskelijoista huolehtiminen, mikä käytännössä tarkoittaa opiskelijoiden opintojen etenemisen ja hyvinvoinnin seurantaa sekä avustamista opiskeluun ja elämäntilanteisiin liittyvissä asioissa.

Mihin ”International Business” –koulutusohjelma antaa valmiudet?

Koulutusohjelmassa opiskelua voidaan ajatella panostuksena tulevaisuuteen, sillä kansainvälisyyden merkitys lisääntyy jatkuvasti, ja yhä useammat yritykset pyrkivät hakeutumaan kansainvälisille markkinoille liiketoiminnan vakiinnuttua. Koulutusohjelman opiskelijoiden pääaineena on markkinointi, erityisesti kansainvälinen markkinointi, jonka ympärille on koottu muita liiketoiminnan elementtejä. Koulutusohjelmasta valmistuneet opiskelijat soveltuvat asiantuntijoiksi kansainvälisen markkinoinnin tehtäviin, kuten esim. markkinointitutkimusten ja vientistrategioiden suunnitteluun. Ohjelma antaa myös tarvittavat taidot esimies- ja johtotehtävissä toimimiseen.   

Työympäristöt ovat yhä useammin monikulttuurisia, ja nykyään moni yritys haluaa vaihtaa työkieleksi englannin. Koulutusohjelma antaa hyvät valmiudet monikulttuurisessa ympäristössä toimimiselle niin kulttuurierojen ymmärtämisen, tiimityöskentelytaitojen kuin englannin kielellä tapahtuvan kommunikaation osalta.

Opintojen rakenne

Opinnot kestävät 3.5 vuotta ja koostuvat ydinosaamisen opinnoista (180 opintopistettä) sekä täydentävän osaamisen opinnoista.(30 opintopistettä). Ydinosaamisen opinnot sisältävät sekä harjoittelun että opinnäytetyön.   

Sisäänotto ja kansainvälisyys

Koulutusohjelman vuosittainen sisäänotto on 40 opiskelijaa. Koulutusohjelma on hyvin kansainvälinen, sillä aloittavista opiskelijoista noin 70 % tulee ulkomailta. Suurin osa opiskelijoista tulee Vietnamista ja Venäjältä, muista maista tulee lähinnä yksittäisiä opiskelijoita.    

Historia ja tulevaisuus

Koulutusohjelma on toiminut jo yli 20 vuotta. Sadun mukaan koulutusohjelman parissa työskentelevät henkilöt tekevät työtään täydellä sydämellä ja pyrkivät kehittämään ohjelmaa jatkuvasti.

Kurssikirjat

Karelialla on hyvä kirjasto, josta löytyy kohtuullinen määrä kutakin käytössä olevaa kurssikirjaa. Lisäksi opiskelijoilla on mahdollisuus käyttää myös Itä-Suomen yliopiston kirjastoa. Opiskelijan ei ole pakko ostaa yhtään kurssikirjaa. 

Yhteistyö muiden oppilaitosten kanssa

Kesälukukausi toteutetaan yhteystyössä Suomen muiden ammattikorkeakoulujen kanssa. Kursseja toteutetaan tällöin paljon verkkokursseina, mikä antaa opiskelijoille mahdollisuuden opintojen etenemisen nopeuttamiseen sekä muiden ammattikorkeakoulujen kurssien suorittamiseen.

Mahdollisuudet vaihto-opiskeluun

Vaihto-opiskelu nähdään osana koulutusta. Suosituksena on, että jokainen opiskelija lähtisi vaihtoon ja saisi näin kokemusta muiden maiden tavoista ja markkinoista. Myös opintoihin pakollisena kuuluva työharjoittelu on mahdollista suorittaa ulkomailla.

Miksi ammattikorkeakoulu

Ammattikorkeakoulun vahvuutena on, että käytäntö tulee teoria-opintojen rinnalle jo heti opintojen alussa. Opinnoilla on vahva yhteys työelämään ja opintoihin kuuluu oleellisena osana myös työharjoittelu.

Mitä hakijalta vaaditaan

Hakijalla tulee olla kiinnostus alaa kohtaan sekä halu kouluttautua toimimaan yritysten palveluksessa viennin, myynnin sekä markkinoinnin tehtävissä. Hakijalta odotetaan myös motivaatiota monikulttuurisessa ympäristössä toimimiseen. Lisäksi hakijan tulee kyetä kommunikoimaan englannin kielellä, vaikka täydellistä kielitaitoa ei edellytetäkään.

Hakuaika ”International Business”-koulutusohjelmaan on 10.1-27.1.

Lue lisää https://opintopolku.fi/app/#!/korkeakoulu/1.2.246.562.17.21854386972

 

Laiturilta Irakiin

Kulttuurikahvila Laituri on Joensuussa sijaitseva vegaani kahvila. Laiturin tuntomerkkeihin kuuluvat sen kestäviä arvoja edustavat herkut sekä kahvilan uniikki kyky tuoda yhteen Joensuussa asustavaa kirjavaa kulttuuripohjaa. Tällä tiedolla varustettuna ylläpito päätti lähteä selvittämään, mitä Laiturilla olisi tarjota BBA-opiskelijalle näin alkaneen talven kunniaksi. Tulos – ruokakulttuuri kokemus suoraan Lähi-idästä, Irakista.

Illan vetäjinä toimi Irakilaiskaksikko, joka tarjosi ystävällistä asiakaspalvelua englanniksi sekä suomeksi. Tämän lisäksi duo osasi vastailla kaikenlaisiin kysymyksiin, joista osa liittyi ruokaan ja osa itämaiseen kulttuuriin.

iraQ%20safka.jpg

Tapahtumassa oli tarjolla vähän kaikenlaista...

ruokalista.jpg

...tarkemmin ajatellen, tapahtumassa oli tarjolla runsas määrä ruokalajikkeita, joiden nimet eivät itsessään avartaneet mitä olit suuhusi laittamassa. Tämän lisäksi illan kattava valikoima mahdollisti useiden erilaisten ateriakokonaisuuksien rakentamisen, mutta sillä kymmenellä eurolla, jonka opsikelijana oli iltaan valmis panostamaan sai lautaselleen noin puolet kaikesta mitä tarjolla oli. Kevyellä suostuttelulla, mutta silti!

Itse ateria oli mielenkiintoinen kokemus.

20161111_165834.jpg

Lautasella esiintyviä ruokalajikkeita ei ylläpito kykene vielä tänäkään päivänä nimeämään, mutta tästä pienestä yksityiskohdasta huolimatta ateria oli kokonaisuutena herkullinen. Lievää ihmettelyä aiheutti se, että kaikki ruokalajikkeet (salaatista lihaan) tarjoiltiin huoneen lämpöisenä, vaikka olisi voinut kuvitella, että edes osa ruokalajikkeista olisi pitäny tarjoilla lämpimänä. Tämän lisäksi, koska kyseessä oli Laituri, yksin istuminen ei kuulunt illan kuvaan. Illan mittaa ylläpito jakoi pöydän muuan liikemiehen sekä kahden pariskunnan kanssa, jotka mukavia rupattelun yhteydessä totesivat myös pitäneensä illan kattauskesta.

Kokonaisuutena ruokakulttuuri matka oli nautinnollinen kokemus. Laiturissa ei ollut illan mittaa suurta tungosta, vaikka paikalla oli suuri määrä vanhempien mukana tuomia lapsia ei melu ollut kova sekä autenttinen itämainen musiikki loi Laituriin hyvää tunnelmaa.

 

MAGA!

Jännityksellä olemme varmaan kaikki odottaneet miten ihmiset tuolla rapakon toisella puolella tulevat äänestämään, ja kenestäkä saadaan seuraava presidentti Obaman seuraajaksi. Sen enempää poliittista kantaa ottamatta, yksi sankareista päätti valvoa koko vaaliyön, ja seuratessaan live-lähetystä sai päähänpiston laittaa pienet betsit vetämään ja tuomaan lisäjännitystä. Toivottavasti kansa on tyytyväinen valinnastaan, ainakin tämän sankarin pankkitili kiittää. Noh eihän näillä voittorahoilla muuria rakenneta, mutta mukava bonus joka lämmittää niin pankkitiliä kuin sankarin mieltä.

maga.jpg

keskiviikko, 23. marraskuu 2016

Projektipyörteisiin hukkunut (vk 43–44)

Rattoisaa alkuviikkoa!

ja tervetuloa takaisin seuraamme. Itseopiskeluviikko ohi, deadlinet hiillostaa ja talvikin löysi itsensä jostain kiven alta. Tämähän ei voi tarkoittaa kuin yhtä asiaa. On jälleen kerran aika ihmetellä kuluneiden viikkojen menoa sekä ottaa selvää siitä mitä BBA-opiskelijan arki on pitänyt sisällään. Joten ilman sen suurempia selittelyitä, hypätään itse asiaan!

 

Matka myrskyn silmään

Rakas päiväkirja,

edellisestä kirjoituksestamme on jo aikaa, mutta emme suinkaan ole unohtaneet sinua. Olet ollut mielessämme usein menneiden viikkojen aikana, mutta vasta nyt pääsemme ajatuksista tekoihin eli kertomaan jatkoa tarinaamme.

Edellisen kirjoituksemme jälkeen tuli itseopiskeluviikko, jota aina silloin tällöin tuttavallisesti myös lomaksi kutsutaan. Teoriassahan itseopiskeluviikko tarkoittaa, että luentoja ei ole lainkaan, vaan opiskelijat uurastavat itsenäisesti joko meneillään olevien projektien tai tälle nimenomaiselle viikolle annettujen tehtävien parissa. Mutta kuten kaikki tietävät, teorian ja käytännön välillä on usein se pieni ero, eikä itseopiskeluviikko muodosta tässä sitä kuuluisaa sääntöä vahvistavaa poikkeusta. Käytännössä “itseopiskelijat” löytyvät viikon aikana kuka milloin mistäkin: yksi projektin äärestä, toinen reissaamasta Eurooppaa ristiin ja rastiin.

Meistä jokainen hyödynsi itseopiskeluviikon parhaaksi katsomallaan tavalla, mutta jokaiselle kyseinen viikko soi pienen hengähdystauon rutiinista ja mahdollisuuden tehdä asioita ihan oman aikataulun mukaan. Nelinkertainen eläköön-huuto itseopiskeluviikolle lienee siis paikallaan!

Itseopiskeluviikon jälkeen alkoikin sitten tuulla ja tuivertaa. Ennen kuin huomasimmekaan, löysimme itsemme syvältä myrskyn keskeltä. Kurkistus kalenteriin sai pulssimme kohoamaan, verenpaineemme nousemaan ja aikataulutuksen näyttämään hetkittäin suorastaan mahdottomalta tehtävältä. Talviaikaan siirtymisen aiheuttaman ylimääräisen tunnin otimmekin vastaan kovin kiitollisina. Luentojen lisäksi päälle painoivat tentit sekä eri projektien ja muiden tehtävien deadlinet, jotka tuntuivat kasautuvan näille muutamille viikoille kuin yhteisestä sopimuksesta. Jo aiemmin mainittu ryhmätyö-stressi valtasi alaa laajalti, niin lähestyvien ryhmätyönä toteutettavien projektien deadlinejen kuin myös ryhmätyön dynamiikan aiheuttamien haasteiden vuoksi. 

Suurimman ponnistuksen itse kultakin taisi vaatia “International marketing” -kurssi, joka koostui yksinomaan projektista, jonka tavoitteena oli joko kansainvälisen vienti- tai tuonti-suunnitelman laadinta “International business” -kurssin oppeja noudattaen. Aikataulu oli tiukahko ja matkaan mahtui monia haasteita ja yllätyksiä, kuten odottaa sopikin. Tarvittavan tiedon esiin kaivaminen oli pahimmillaan lähes ruusuilla tanssimista - piikistä toiseen ja takaisin. Me kaikki kuitenkin selvisimme loppuhuipennukseen ja todelliseen myrskyn silmään eli projektin esittelyyn sankarillisesti, paljon matkalla oppineena.

20161121_114629.jpg

Myrskyn silmässä oli sitten kuitenkin lopulta suhteellisen tyyntä, kuten tapana on.  Saatoimme huokaista syvään, kuunnella arviointeja, kiittää ja kumartaa, sekä iloita siitä, että pääsimme lopulta perille.

Lienee kohtuullista, että esittelemme lopuksi myös oman salaisen aseemme, joka on ollut arvokas tukemme ja turvamme viime viikkojen temmellyksessä. Rakas päiväkirja, saanen esitellä - tölkkihernekeitto!

 

Opiskelijan keittiössä

Let's face it, kaikki eivät ole massikeisareita syntyessään. Osalla pappa betalar enemmän, osalla vähemmän ja osalla pappa betalar inte. Nykyisin kun hallitus on ”uudistanut” opintotukea, niin mitä muuan opiskelijalla on varaa syödä? Tähänkin polttavaan kysymykseen blogimme tarjoaa vastauksen. Koska koulussa tarjottava ruoka maksaa 2,23 €, otimme periaatteeksi, että kotitekoinen ruoka ei saa maksaa ainakaan yhtään enemmän.

No, mitä 2,23 €:n budjetilla saa? Yksi opiskelijakeittiön peruskivista on tottakai makaroni. Jos ei halua hifistellä millään hienommalla, tavallinen Myllyn paras -makaroni maksaa vain noin 0,20 € / 400 g. 400 g riittää useammalle aterialle ja makaronin kanssa voi nauttia vaikkapa sipuli-tonnikalakastiketta.

makarooni.jpg

Ne jotka eivät ole armeijassa vielä kyllästyneet joka torstaiseen hernekeittoon, kuittaavat torstain aterian vain noin 2 eurolla. Tosin pannarista on turha haaveilla.

hernari_v2.jpg

Pro tips: 1. Hernekeittoon kannattaa lisätä sipulia. 2. Sipuli, porkkana ja kaali ovat hyvin halpoja kaikkialla ja niitä kannattaakin suosia päivittäisessä ruuan laitossa.

Eli ei hätiä mitiä, vaikka hallitus leikkaa opiskelijoilta kurkut auki, niin kyllä täällä ghetossakin on mahdollista selvitä. Luovuutta kannattaa käyttää ja punaisia lappuja pitää aina metsästää.